The Switch on suomalainen, nykyisin japanilaisomistuksessa oleva yritys, joka on erikoistunut kestomagneettimoottoreiden ja -generaattoreiden suunnitteluun ja valmistukseen. Tuoterepertuaarissa ovat myös uusiutuvan energian sekä marinekäyttöjen tehonmuokkaimet, sekä teollisuuden käyttöön soveltuvat suurnopeuskoneet.
Yhtiön päätoimialoja ovat tuulivoima, marine sekä teollisuuden erikoisratkaisut. Noin 75 prosenttia tuotteista menee tuulivoiman tuotantoon. Yhtiön pyörivien sähkökoneiden kehitys- ja suunnitteluvastuu on Lappeenrannan Selkäharjun toimipisteessä, jossa suunnitellaan ja valmistetaan tuuligeneraattoreita, laivojen akseligeneraattoreita sekä suurnopeussähkömoottoreita teollisuuden tarpeisiin. ”Olemme oma divisioona Yaskawa Euroopan organisaatiossa”, tuotantojohtaja Matti Nikkinen sanoo.
Nikkisen mukaan toiminnan taustalla on ollut ja yhä on tiivis yhteistyö LUT yliopiston kanssa. ”Maailmanlaajuinen liiketoiminta, tunnettuus ja menestys perustuvat alueen poikkeuksellisen vahvaan sähkötekniikan osaamiseen. Ilman LUTia meitä ei olisi.”
LATOn omistama Selkäharjun tehdaskompleksi on komea kokonaisuus. Vuonna 2020 tehtaan viereen valmistunut testikeskus ja uusi tuotantohalli mahdollistavat isojen tuulivoiman ja meriteollisuuden koneiden tuotekehityksen ja tuotannon. ”Moderni testikeskus on avannut mahdollisuuden kehittää ja testata entistä suuritehoisempia laitteita”, Nikkinen sanoo. Uudessa tuotantohallissa on tilaa laitteiden kokoonpanolle. ”80 tonnin nosturikapasiteetti mahdollistaa aiempaa suurempien laitteiden valmistuksen ja testauksen.”